Uutiset

Yön tummat siivet -arvostelu Hesarissa 13.5.

“Tango-orkesteri Unto jatkaa kahdelta aiemmalta levyltään tuttua reseptiä. Pointtina ovat vapaana virtaavat virtuoottiset sovitukset uusista ja vanhoista tangoista, virtuoosien soittamana. Usein ollaan reippaasti lähempänä Buenos Airesin tangoklubeja kuin Seinäjoen tangokatua.”
Lue Mari Koppisen arvio 13.5. Helsingin Sanomissa kokonaisuudessaan TÄÄLTÄ.

Unto_album cover

Tornion keikan 19.2. arvio Pohjolan Sanomissa: Runoutta ja tangon kulmakivien taikaa

Pop/Jazz Konservatorio Lappian salissa Torniossa 19.2.2015.

Tango-orkesteri Unto on kerännyt vuosien varrella loisteliaita arvosteluja. Sitä on kehuttu yleisönsä hurmaamisesta, karismaattisesta ja hypnotisoivasta otteesta, kansainvälisen tason tangotaituruudesta.Tätä kaikkea saimme osaksemme näiltä yleisön valloittajilta. Ei tarvinnut olla välttämättä pelkästään tangon ystävä ihastuakseen pianisti Timo Alakotilan luotsaaman yhtyeen herpaantumattomaan otteeseen. Perinteiset tangot saivat osakseen hieman nopeammat ja notkeammat tempot, joista ei kuitenkaan puuttunut tarvittavaa intohimoa.Laulaja Pirjo Aittomäki oli minulle uusi tuttavuus, jonka ääntä onkin luonnehdittu tangokuningatarmaiseksi. Tämä on helppo allekirjoittaa, sillä tyylikästä ja

Tango-orkesteri Unto julkaisee uutta musiikkia 2015!

Tango-orkesteri Unto julkaisee uutta musiikkia! V. 2015 ilmestyvällä levyllä kuullaan sekä Suomi-tangon klassikkoja, harvinaisempia helmiä että aivan uusia tangoja. Mukana on jälleen Toivo Kärjen, Unto Monosen ja Erik Lindströmin tuotantoa sekä Anna-Mari Kähärän ja Unton omien säveltäjien Timo Alakotilan ja Johanna Juholan tuotantoa. Suomalainen tango elää ja voi hyvin Tango-orkesteri Unton käsissä!

Tervetuloa Tango-orkesteri Unton uusille sivuille!

Tango-orkesteri Unton sivut ovat uudistuneet!
Musiikkia, videoita sekä pressi- ja keikkakuvia löydät Media-sivulta.
Tervetuloa!